Kaegun taustatarina
Sept 2, 2017 20:35:56 GMT 2
Post by GM on Sept 2, 2017 20:35:56 GMT 2
Kaegu RPG:ssä pelataan aikaa 300 vuotta ihmiskunnan kaaokseen suistaneesta sodasta ja 200 vuotta Maailman Kulttuurien Tornin Kaegun valmistumisesta. Ohessa peliä edeltänyt tornin historia.
Vuonna 2084 ihmisen tunteman maailman valtiot suistuivat neljänteen maailmansotaan, jonka tuhovoima ylitti kaikki kauheimmatkin pelot. Kun tuhojen laajuus, sekä pysyvyys ymmärrettiin, jokaisesta kulttuurista kerättiin valitut eloonjääneet ja heidät evakuoitiin ensin maan alaisiin tunneleihin, joihin arkistoitiin myös kasvisto, eläimistö geeniperimänä, sekä kattavat kulttuuriarkistot – mitä oli pystytty hävitykseltä säilyttämään. Organisoidun järjestäytymisen takana oli jokaisesta edustetusta kulttuurista koostuva valtuusto, MKE, maailman kulttuurien edustajisto. Päätavoite oli selkeä: rakentaa paikka, jossa kulttuurit voisivat levitä uudelleen ja jossa jokaiselle olisi oma paikkansa. Oli selkeää, ettei seuraaviin satoihin vuosiin tämä olisi mahdollista vanhojen valtioiden alueella, mutta tutkimuksilla oli yksi valopilkku: Etelä-Manner, Antarktis. Tuo valkoisen jään peittämä alue oli säästynyt tuholta kuin kummallisimpien voimien suojelemana. Jäljelle jääneet arkkitehdit, insinöörit, kulttuurituntijat ja suunnittelijat koottiin yhteen ja vuoden tauottoman uurastuksen jälkeen oli syntynyt perusrakenne ihmiskunnan menneisyyden ylittävälle rakennushankkeelle, kaikkien kulttuurien kodille: Kaegulle. Lopullisen suunnitelman täydentyminen vei muutaman vuoden lisää, rakennustyö pistettiin vauhdilla käyntiin. Ensin kulttuureja sijoitettiin väliaikaisesti valmistuviin kerroksiin. Lopulta rakennus valmistui mittoihin, jossa kaikille oli oma tilansa vuonna 2184, sodan alkamisen vuosipäivänä.
Kaegun rakennus oli ollut ihmismielen ylittävä projekti, joka oli jättänyt vain vähän aikaa ympäristön tutkimiselle. Kaegun pohjarakenteet johtivat suoraan syvälle Etelä-Mantereen kallioisiin pohjiin ja osa rakennuksen käyttämästä energiasta siirrettiin merestä tuotettavana energiana erilaisin keinoin Kaeguun. Ensimmäisen tilapäissijoitusvuosien aikana siellä täällä eri kulttuureissa alkoi esiintymään kummallisia tarinoita, mutta ne pistettiin muutosten traumojen ja ihmisten legendojen kaipuun piikkiin. Kaegun täydellisen valmistumisen aikaan ei kuitenkaan ollut enää kysymystäkään asiasta. Jotain Etelä-Mantereen maaperässä, todennäköisesti sama asia joka oli suojellut mannerta muulle tuholle altistumisesta, nosti tietyissä ihmisissä esiin kykyjä, joita aikaisemmassa maailmassa olisi paranormaaleiksi kutsuttu. Huhuja oli enemmän kuin faktoja, osa kyvyistä vaikutti vakiintuvan erityisesti tiettyjen kulttuurien piiriin. Toiset kulttuurit muuttuivat tätä myöten kammotuimmiksi, toiset kerrokset eristyivät muista peloissaan lähes kokonaan. MKE ei lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut saavuttamaan yhteisymmärrystä ongelmaan ja loppujen lopuksi useiden yhteenottojen jälkeen hajosi useiksi pienemmiksi ryhmäytymiksi, jotka alkoivat vastata omista kerrosalueistaan. Näin jatkui lähes sata vuotta, jonka jälkeen tilanne alkoi tasoittua. Syntyi Kaegun Neuvosto, joka koostuu eri alueiden edustajista. Neuvosto ei kuitenkaan MKE:n lailla hallitse koko tornia, vaan toimii ikään kuin kattona pienemmille kokonaisuuksille.