Urna
Aug 5, 2017 22:51:16 GMT 2
Post by GM on Aug 5, 2017 22:51:16 GMT 2
Kaupungeista alin, 60-62 kerros.
Urna on käsityöläiskeskittymä joka koostuu pääasiassa taiteilijoista ja traditionaalisiin käsityöläistekniikkoihin erikoistuneista ihmisistä. Se on kaupunkina kattopuutarhojen ja rehevöityneiden kujien keskittymä, mutta selkeästi silti monitasoinen kaupunki kummallisine tasohyppelyineen. Urna on erityisesti taikoja käyttävien suosiossa. Kaupungin alueen ilmasto vastaa Keski-Eurooppalaista vuosikiertoa ja on ympäröity pelto- ja viljelyaluein.
Urna
Urna kattaa yhteensä kolme kerrosta. Osana sen infrastruktuuria ovat rakennuksien lisäksi pellot, kedot, yksi vuori, vuoren kraaterissa sijaitseva järvi, sekä kaksi muuta järveä kaupungin ensimmäisessä kerroksessa. Myös kevyttä lehtoa ja lukuisia puistoja löytyy kaupungin alueelta. Vuori on rakennettu kauttaaltaan sisältä louhituiksi erilaisiksi säilytystiloiksi, kuten viljasiiloiksi. Vuoren läpi virtaavat myös vesivirrat. Vuoren ulkoreunoille on sijoitettuna asuntoja sektioissa, niin että suinkaan kaikki seinämät eivät ole rakenteiden peitossa. Urnan toisen ja kolmannen kerroksen väli on todella jyrkästi rakennettua porraskaupunkia. Rakennusten välissä kiemurtelee tiukasti kurvittelevat pikkutiet ja näköala lähes jokapuolelta on päätähuimaava. Kolmannen kerroksen korkeudella terassitasojen välillä alkaa kulkemaan myös siltoja jotka eivät ole korkeanpaikan kammoisia varten! Pudotus sillalta lähentelee 140 metriä. Rinteen lasku on lähes äkkijyrkkä. Myös rinteeseen on avattu puutarha-alueita ja viljelyalueita porrastettuina. Kuka tahansa Urnan pysyvä asukas on oikeutettu ostamaan pastan omaan viljelyyn mikäli oman rakennuksen katot ja puutarhat eivät riitä. Toisen kerroksen kaupunkiryhmittymän juurella sijaitsee suuremmat peltoalueet, sekä kedot, joissa viljellään erilaisia kasveja. Kaikki kaupungin asukkaat ottavat osaa sadonkorjuutalkoisiin, sekä myös sektiokohtaisesti huoltotöihin.
Sektiot
Urnan kaupunki on jaettu sektioihin, joilla jokaisella on viljelyvastuu. Sektioilla ei ole hallinnollista merkitystä.
Sektio 1: Järvialueet "Isve" (kerros 60)
Sektio 2: Vuorialue "Irov" (kerros 60-61)
Sektio 3: Terassirakenteet pohjoinen: "Miura" (kerros 61-62)
Sektio 4: Terassirakenteet etelä: "Urami" (kerros 61-62)
Kuuluisat paikat
Aya järvi
Kahdesta ensimmäisen kerroksen järvestä etelään jäävä Aya on erityisen kuuluisa kirkkaasta vedestään. Järven keskellä on pieni Ayato saari, joka on erityisen suosittu rentoutumiskohde. Aya-järven rannoilla vuokrataan soutuveneitä ja paikallisilla on käytössään myös pieniä kalastusveneitä. Suurilla veneillä ei kuitenkaan ole järvelle asiaa, sillä sen maksimisyvyys on vain 10 metriä.
Evergreen ostoskeskus
Urnan suurin ostoskeskittymä ja samalla kaiken torimyynninkin ydin on sokkeloisten katujen keskittymä, jota leikkisästi ostoskeskukseksi kutsutaan. Evergeenin alue sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa vuoren juurella ja on levittäytynyt noin kolmen kilometrin alueelle polveilevaa katukuvaa. Talot tällä alueella ovat pääasiassa kaksi kerroksisia ja muodostavat kujien ympärille kilometrien verran puoteja ja putiikkeja, jotka myyvät milloin mitäkin erikoistuotetta ruoka-aineista taikatuotteisiin, vaatteisiin ja eri kulttuurialueilta tuotuihin erikoistuotteisiin.
Orarien puistoalue
Toisen ja kolmannen kerroksen välissä, eteläisellä sektiolla, Uramissa on suurehko puistoalue, joka on porrastettu muutaman kymmenen metrin verran korkeutta ja lähes kahden kilometrin leveydeltä. Pieniä lampialueita, hiekka- ja kiviteiden rinnalla puikkelehtivia puroja, kukkaistutuksia sekä tuulessa humisevia puita. Orarie on kaikkien Urnalaisten suosikki paikka piknikille, rentoutumiseen tai vaikka meditointiin. Orarien kaikilta tasanteilta avautuu käsittämätön näkymä yli Urnan porrastettujen rakenteiden, alhaalla siintää Irov-vuoren huippu ja sen laella kimmeltävä pikkujärvi, sekä humisevat pellot ja niityt aivan toisen kerroksen pohjalla.
Meiro
Irov-vuoren sisään jäävää sokkelikkoa, luolastoaluetta ja kujia kutsutaan yhteisesti alueen nimellä Meiro. Nimi viittaa labyrinttiin ja on hyvin osuva. Urnassa ensimmäisiä kertoja vierailevan ei suositella tutkivan Meiron aluetta ilman opasta, sillä vuoreen louhitut kujat pikkuruisine kauppakujineen ja polkuineen ovat kokeneemmallekin kulkijalle toistensa kanssa identtisiä.
Urnan Keskusasema
Urnan liikenteen ydin on toisen kerroksen keskiössä, vuoren huipun juurelle rakennettu Urnan Keskusasema, josta lähtevät sekä kaupungin sisällä kiertelevät pienet avonaiset ratikkavaunut, joiden meno vastaa monilta osin vuoristorataa, sekä teleport liikenne. Kaikki saapuva liikenne Urnan ulkopuolelta saapuu ensin keskusasemalle, josta on mahdollista myös teleportata Urnan kerrosten välillä. Rajalla on turvallisuustarkistus, mutta Urnaan saapumista ei ole varsinaisesti estetty miltään erityiseltä alueelta.
Zinnia
Toisen ja kolmannen kerroksen terassialueiden pohjoispuoleli Miura ei vierallisesti ole useampaan osaan jaettu, mutta paikallisten keskuudessa jako on selkeästi olemassa. Alue on saanut lempinimen Zinnia ja viittaa vahvasti taikovan väestön kaupunginosaan. Tällä alueella mikä tahansa on mahdollista ja toisinaan jopa tavan taikovat välttävät sitä. Toisinaan paikalliset joutuvat tahallisten tai vahinkotaikojen kohteiksi ja varomaton saattaa saada mukaan ikäviä kotiinviemisiä. Taikatavaroiden liikkeet, erikoisruokakaupat, sekä kaikenlaiset konsulttipalvelut kukkivat Zinniassa, mutta on täysin asiakkaan vastuulla, onko ostettu palvelu tai esine, se mitä luvattiin.
Huonettomien Kilta sijaitsee aivan Zinnian reunalla.
Huone 8 taas aivan Zinnian keskellä.